lauantai 9. kesäkuuta 2012

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 150



Muistakaa, että vain mielenne tuntee tarvetta analysoida ja hautoa asioita, mutta mieli on vanha ja hidas, eikä se ole sopeutunut tähän uuteen valonnopeuteen, mikä kirjaimellisesti nostaa teidät ja työntää salamanopeudella kohti uutta huomistanne.

Aloitetaanpa tämän päivän epistola sanomalla, että tästä eteenpäin te kaikki tunnette energiat, jotka mukiloivat teitä hyvin itsepintaisesti. Sanomme tämän vain valmistellaksemme teitä joihinkin melko rankkoihin pommituksiin, joita on edessä, ja jotta voitte yrittää rentoutua näihin myrskyisiin aikoihin sen sijaan, että alatte pelätä, koska luulette jonkin olevan vialla kehossanne. Tähän mennessä nämä ns. rokotukset eivät ole enää teille outoja ja olette kenties jo huomanneet, että ne ovat monin tavoin ottaneet eri lämpötilan tai mausteen ja muutaman tunnin kuluttua uusi ääni liittyy näiden herpaantumattomien muutoksentekijöiden kuoroon, jotka kylvettävät teitä ja koko planeettaanne hyvin suotuisassa, joskin melko epämiellyttävässä korkeavolttisessa ryöpyssä.

Nimittäin planeetat taivaallanne valmistautuvat taas kerran tekemään seikkaperäisen esityksen ja tämä on monin tavoin merkki jonkin uuden alkamisesta sekä jonkin vanhan loppumisesta. Toisin sanoen, ajatelkaa tätä eräänlaisena portaalina, jonka kynnyksestä astuttuanne ei ole paluuta takaisin. Planeettanne ottaa ensi askeleensa uuteen huomiseen ja vaikka vanha järjestääkin vaikuttavan esityksen yrittääkseen vakuuttaa teidät muusta, se päästää hitaasti mutta varmasti sen otteen irti, mikä sillä on ollut teistä aionien ajan. Sen aika loppuu ja tämän yön jälkeen hiekka tiimalasissa alkaa juosta vielä nopeammin.

Olemme puhuneet aiemmin prosessin nopeutumisesta ja nyt se taas kerran siirtyy vielä suuremmalle vaihteelle, kun teitä kaikkia työnnetään eteenpäin näillä uusilla energiahiukkasilla, joita läiskähtelee teihin. Ikään kuin miljoonia pikkukäsiä työntää teitä selästä ja käskee teitä menemään nopeammin ja nopeammin ja olemaan yrittämättä hidastaa ja sinnitellä vastaan tätä energeettistä liikevoimaa, joka vie eteenpäin. Monet teistä ovat yrittäneet sitä, kun tunnette tarvetta hidastaa ja sulattaa kaikkea, mitä tapahtuu tällä hetkellä. Mutta sanotaanpa vain, että tämä ei ole hyvä ajatus.

Muistakaa, että vain mielenne tuntee tarvetta analysoida ja hautoa asioita, mutta mieli on vanha ja hidas, eikä se ole sopeutunut tähän uuteen valonnopeuteen, mikä kirjaimellisesti nostaa teidät ja työntää salamanopeudella kohti uutta huomistanne. Sydämenne tietää tämän hyvin ja se laulaa ilosta, kun tunnette jatkuvasti lisääntyvän nopeuden. Sitä ei vauhti pelota, se hurvittelee siinä, koska se on hyvin tottunut tällaiseen kehitystapaan kotona, missä teitä ei hidasta se hidas mieli, joka on saanut teidät kaikki ansaan maan päälle. Nyt sydän voi tuntea vapauden nostavan sitä taas kerran. Antakaa siksi sydämenne näyttää teille tietä ja sivuuttaa mielen vaativa ääni "hidastaa, ottaa rauhallisesti, olla menettämättä kontrollia tässä".

Mielenne on väärässä. Nostakaa vain jalkanne ja antakaa itsenne pyyhkiytyä tämän jatkuvasti liikkuvan muutosvirran kuohuihin. Vauhti ei tapa teitä tai vahingoita teitä mitenkään. Vain virtausta vastaan taisteleminen voi olla haitallista teille, kun silloin näiden hiukkasten voima lisääntyy eksponentiaalisesti ja repii irti pelkäävän otteenne vanhasta penkereestä. Älkää antako tätä tapahtua teille ja tietäkää, että "kontrollin pitäminen" on viimeinen asia, mitä teidän täytyy yrittää tällä hetkellä. Kontrolli on vanha ego, joka yrittää padota muutosvirran, ja kontrolli varmistaa erittäin epämiellyttävän uppoamisen tämän virran pinnan alle, jos yritätte pitää kiinni tuntemastanne sen sijaan, että annatte näiden virtausten kuljettaa itsenne tulevaan asumukseenne. Päästäkää siis irti ja nauttikaa menosta. Ja luottakaa siihen, vaikkei teillä olekaan mitään aavistusta siitä, mitä on edessä tässä nopeasti vellovassa virrassa. Luottakaa, että teidät pidetään ilmassa myös myllertävimpien kohtien läpi, ja saavutte turvallisesti perille laskeutuen kauniisti.

Älkää pelätkö, jos tunnette menevänne näiden mylläävien vesien alle, koska vain pelosta jähmettyneet hukkuvat omiin suruihinsa. Muut teistä saavat vain nopean ja virkistävän kastamisen matkan varrella, joten ravistakaa vain vedet silmistänne ja jatkakaa matkaa, rakkaat ystävät. Ja muistakaa: älkää tarttuko mihinkään rannasta törröttävään pysäyttääksenne tämän hurjan menon. Saattaa tuntua houkuttelevalta hidastaa tahtia, mutta taas kerran, se vetää teidät vain pinnan alle pidemmäksi aikaa - jos ei ikuisuudeksi.

Pysykää siis kellumassa ja pyrkikää virran keskelle. Silloin tämä kyyti on vähemmän töyssyistä, kuin jos yritätte pysyä lähellä rantaa. Olette enemmän turvassa keskellä, koska siellä virta kuljettaa teitä nopeammin eteenpäin kuin pengertä myöten, missä lietettä kerääntyy ja jäätte ehkä kiinni vesipyörteeseen.

Katselemme teitä koko matkan ajan ja tiedämme, että olette todella erinomaisia uimareita, joten meillä ei ole mitään huolta siitä, että selviydytte suunniteltuun laskeutumispaikkaan alempana. Vetäkää siis vain jalat ylös ja antakaa vesien viedä teidät turvallisesti sinne. Mielenne täytyy vain päästää irti kontrollista ja energiat tekevät lopun. Nähdään siellä, suloiset ystävät! Ei ole pitkää aikaa, kunnes tunnette virran tekevän voimakkaan hypyn eteenpäin ja sinkoavan teidät mukanaan tulevaisuuteen.



Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com)
5.6.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine




Ei kommentteja: